Broilerisalaatti

4-5:lle alkusalaatiksi tai 2-3:lle pääruuaksi

 

3 broilerin rintafileetä Paista broilerifileet, anna jäähtyä ja leikkaa kuutioiksi. Valmista riisi tai riisi-vihannessekoitus ohjeen mukaan. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään.

Valmista kastike: kaada kermaviili kippoon ja sekoita siihen banaani. Lisää mausteet.

Kaada kastike salaatin päälle. Anna vetäytyä kylmässä mieluiten vähintään tunnin verran.

Tarjoa salaatti hyvän leivän kera.

1 pss riisi-vihannessekoitusta (pakaste) tai 1 dl riisiä ja suosikkivihanneksiasi pieneksi pilkottuna
salaattia pieneksi revittynä
sinihomejuustoa muruina
Kastike:
1 prk kevytkermaviiliä
1/2 banaania muussattuna
1 tl currya
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
mustapippuria